Aishan tarina

Aisha keinuttaa sylissään parin kuukauden ikäistä Nadja-tytärtään. Hymyt ja kosketus viestivät, että äidin ja tyttären välillä valitsee lämmin suhde. Idyllissä on kuitenkin säröjä. Aisha ja Nadja asuvat nuorten katuäitien turvakodissa. Nadjan isästä ei ole tietoa eikä 17-vuotiaalla Aishalla ole tyttärensä lisäksi muuta perhettä kuin turvakodin asukkaat ja työntekijät. ”Isäni kuoli kun olin viisivuotias. Äitiäni en ole nähnyt vuosiin. Tiedän, missä hän asuu, mutta hän ei halua nähdä minua, enkä minäkään oikeastaan halua nähdä häntä. En ole vieläkään pystynyt antamaan anteeksi”, Aisha sanoo ilmeettömin kasvoin. Aisha kertoo hiljaisella äänellä lapsuuden kokemuksistaan, jotka hän unohtaisi, jos pystyisi. 

”Isäni kuoleman jälkeen äiti löysi pian uuden miehen ja meni naimisiin. Sain useita pikkusiskoja ja -veljiä, jotka olivat äidille paljon tärkeämpiä ja rakkaampia kuin minä. Sain vain vastuuta ja selkäsaunoja, en koskaan kiitosta”. Äitinsä välinpitämättömyyttä pahempi asia oli uuden isäpuolen fyysinen lähentely, joka lopulta muuttui raiskauksiksi. ”Isäpuoleni tuli yöllä äitini nukahdettua sänkyni viereen ja kosketteli ja satutti minua. En ymmärtänyt yhtään, mistä oli kysymys. Hän uhkasi tappaa minut, jos kerron äidille. En muista kuinka pitkään sitä jatkui, mutta lopulta en enää kestänyt, vaan kerroin äidille.” Avun sijaan Aisha sai äidiltään selkäsaunan. ”Äiti väitti, että olin ollut siveetön ja tarjonnut itseäni isäpuolelle. Hän sanoi, että olin syntinen nainen, eikä minulla olisi koskaan mitään toivoa elämässä.” Yöllisten lähentelyjen ja raiskausten jälkeen isäpuoli alkoi myös päiväsaikaan fyysisesti pahoinpidellä Aishaa. ”En kestänyt enää, karkasin kotoa. Minulla ei ollut mitään paikkaa, minne mennä, koska häpesin itseäni. En kehdannut pyytää apua sukulaisilta – he olisivat kuitenkin olleet äitini puolella”, Aisha kertoo.

Kotoa karatessaan Aisha oli 14-vuotias ja ulkoisesti naisen näköinen, kaunis nuori tyttö. Hän tutustui muihin kadulla eläviin nuoriin, jotka kertoivat ansaitsevansa rahaa myymällä itseään vanhemmille miehille. ”Minä olin jo menettänyt neitsyyteni ja kunniani, ei ollut enää mitään menetettävää. Jollakin tavallahan minun täytyi elättää itseni”, Aisha kertoo katuprostituoiduksi ajautumisestaan. Aisha ei halua muistella katuelämän yksityiskohtia. ”Se oli vielä kamalampaa kuin kaikki kärsimys kotona. Kerran yritin mennä takaisin kotiin, mutta äiti hakkasi minut ja huusi, etten ole enää hänen tyttärensä.”

Kadun kohtalotovereilta Aisha oppi myös keinon päästä hetkeksi pois pahasta maailmasta. ”Haistelimme liimaa tai mitä vain, mistä sai pään sekaisin ja autuaan onnellisen olon hetkeksi. Heroiinia ja lääkkeitä olisi myös ollut tarjolla, mutta rahani eivät riittäneet niihin.” Osa Aishan asiakkaista oli myös väkivaltaisia. ”Kerran yksi asiakas hakkasi minua pahasti, toinen silmäni turposi umpeen ja luulen, että käteni murtui. En voinut mennä sairaalaan, koska minulla ei ollut henkilöllisyystodistusta. Yksityiset lääkärit taas olivat aivan liian kalliita. Törmäsin sattumalta kadulla ystävälliseen mieheen, joka kysyi, tarvitsenko apua.” Aisha oli onnekas. Avuntarjoaja oli paikallisen katulapsityötä tekevän järjestön sosiaalityöntekijä, joka vei Aishan järjestön ilmaiselle ensiapuasemalle. ”Mies kertoi minulle järjestöstään ja sen päiväkeskuksista, jossa voisin päästä suihkuun ja saada ruokaa ja vaatteita ilmaiseksi. Hän myös vakuutti minulle, että minun on mahdollista päästä pois kadulta, jos vain itse niin haluaisin.”

Aisha kävi katsomassa miehen antamassa osoitteessa päiväkeskusta ja pyysi mahdollisuutta päästä väliaikaiseen turvakotiin. ”Tiesin olevani raskaana. Minun oli pakko saada apua itselleni ja lapselleni, joka kasvoi sisälläni. Tiesin, että haluan pitää lapsen. Monet katututtavistani olivat myyneet lapsensa hyvään hintaan vanhemmille naisille, jotka kerjäävät kadulla lapsien kanssa. En voinut ajatella luopuvani lapsestani, ja halusin hänelle paremman elämän kuin pystyisin kadulla tarjoamaan.”

”Unelmoin, että Jumala johdattaisi minut kohtaamaan miehen, joka kaikesta huolimatta rakastaisi minua ja hyväksyisi myös tyttäreni. Yritän olla optimistinen ja onneksi tiedän, että saan asua tässä turvakodissa niin kauan kunnes menen naimisiin tai pystyn elättämään itseni omalla työlläni. Haluaisin tulla kampaajaksi ja perustaa oman kampaamon.”

Aishan ja Nadjan nimet on muutettu.